sunnuntai 5. elokuuta 2012

PS. I'm still not over you

Ikävä. Jokanen kokee tän tunteen joskus elämässään. Ikävä. Kauanks kestää ennenku siitä pääsee yli?
Ikävä. Ehket sä ees haluu päästää irti. I know I don't.  Ehkä sä ikävöit kuollutta lähimmäistäs, tai ihmistä johon kiinnyit enemmän ku kehenkään aikasemmin? Aika sama tavallaan. Yhtä raastavaa se on silti. Ei mikää voi kuvailla sanoin sitä raastavaa tuskaa ku joku jota sä rakastat, hylkää sut totaalisest ja jättää sut nuolemaan haavojas. Ehkä kaikki jäähyväiset ei oo niin tuskasia ku ne mitä mulla on ollu.

 Kaikki hokee sitä yhtä ja samaa. "Siirry eteenpäin" Hah, ku se oiski niin helppoo. Kuolleen rakkaan hyvästeleminen voi tuntua kamalalta ajatukselta, mut ootko koskaan aatellu, et vaikka sä pääsisit yli tästä ihmisestä, se ei tarkota ettet sä vieläkin rakastais sitä. Näillä sanoilla on tultu lohdutettua ainaki yhtä ystävää. Sit on taas tää toinen puoli. Mitä jos EI haluakaa päästä yli? Nyt keskityn vähän enemmän vielä niihin elossa oleviin ikävän kohteisiin. Jos vaa muistelee päivästä toiseen miten hauskaa teillä oli, miten erityiseks se henkilö sai sut tuntemaan ittes. Sitä ei välttämättä haluu unohtaa. Huomaan, et iteki luen uudestaan ja uudestaan vanhoja fb keskusteluja ja tirautan ne samat saamarin kyyneleet miettin mistä tähän päädyttiin. Vaikka tää henkilö ois loppujenlopuks kohdellu sua ku paskaa, estääkö se sua silti ikävävöimästä sitä? Ei. Ois vaan niin helppoo, jos kaikki yhteiset muistot vois poistaa ja unohtaa, ja yksinkertasesti siirtyä eteenpäin. Tässä tilanteessa ois oikeesti parasta unohtaa koko ihminen ja ymmärtää ettei sun tarvi sietää sellasta kohtelua. Jos et päästä irti, leimaannut masokistiks. No pain, no love, right? Ei oikeestaan. Ois multa äärimmäisen tekopyhä teko käskee jotakuta siirtymään eteenpäin, vaikken ite oo tekemässä omalla kohallani asioilleni yhtikäs mitään. No, sanon silti. Jättäkää tollanen kauna taakse ja siirtykää oikeesti eteenpäin. Kukaa meistä ei voi alottaa uuta lukua elämässään jos lukee uudelleen ja uudelleen pieleen menneitä vanhoja. Ehkä se ikävä ei sitte loppujenlopuks ookkaan niin huono juttu. Ehkä se vaan kasvattaa meitä ihmisinä ja opettaa päästämään irti. Ehkä ja ehkä. Must tuntuu ettei kukaan osaa vastata näihin kysymyksiin.
Jonaa päivänä, ei ehkä huomenna tai ees vuoden päästä, mut jonaa päivänä sä nostat pääs ja oot vahvempi ku koskaan ennen.
Ja sillon, sillon sä hymyilet säteilevämmin ku koskaan.




















4 kommenttia:

  1. Heih! Sun blogi on tosi kivan olonen, ja kirjotat kivoista aiheista. Mä vaan toivosin, ettet jättäis sun tekstejä kesken. Tämäkin postaus alkoi tosi hyvin ja kivasti, mutta sitten töks vaan se loppukin jo. :D Mieti erilaisia näkökantoja asioihin, käy siellä pintaa syvemmällä ja kirjoita estoitta. Sulla on loistava kirjotustyyli ja elämänasenne kohdillaan, joten odotan innolla sitä, kun puhkeat kukkaan. Jään ehdottomasti seuraamaan tällaista blogia! :) Kaikkea hyvää sulle jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti rakentavasta palautteesta! :-) Ehkä nää aiheet on mulle sellasia, et ois niiiiiiin paljo sanottavaa mut en saa niitä ajattuksia sanoihin asti :D Laitan tän nyt korvan taakse seuraavii postauksia ajatellen! :-)

      Poista
  2. äääääää toi on niin totta;__; itekki huomaan et joskus luen jotai vanhoi keskustelui ta kattelen kaverisivui fb:s tai sit katon vanhoi kuvii ja mietin mitä kaikkee oon menettän..:(((
    ps. otappa asetuksist toi sanavahvistus pois, ihan helvetin ärsyttäväXD

    VastaaPoista

Laita rohkeest kommenttia tulemaa, emmiä pure :-)