torstai 8. lokakuuta 2015

Acceptance

Oon aina ollu sitä mieltä, et koettelmukset on positiivisen voiman lähde. Elämä syleilee, heittelee ja runnoo, ja nää kokemukset jättää jokaseen meistä väistämättä jälkensä. Ihminen syntyy tähän maailmaan tyhjänä tauluna, ja kaikki, mitä me käydään läpi, kaikki arvet ja haavat, kaikki se muokkaa meitä ja lopulta johtaa oman itsensä löytämiseen. Kävit sä sitten läpi ilosia, jännittäviä tai surullisia asioita, ne on kaikki ihan uskomattoman tärkeitä sun oman minän kehitykselle. Yks asia seisoo kuitenki näiden kokemusten ja terveen positiivisen kehityksen tiellä; hyväksyntä.
   Sun niskaan tulee satamaan paskaa. Sä tuut olemaan ihan uskomattoman surullinen. Sä tuut olemaan ihan uskomattoman onnellinen. Sä tuut kokemaan kaikki maholliset tunteet sateenkaren väreissä, väistämättä ja valehtelematta. Ihmisten suhtautumistavoissa isoihin tunteisiin ja asiohin on suuria eroja, ja osa käsittelee asiat huonommin ku toiset. Kenenkään elämä ei oo tasasta junamatkaa ehjillä raiteilla, tai jos on, niin mä säälin sitä.
   Kaiken, mitä sä kohtaat voi kääntää voimavaraks. Sun oma kasvu helpottuu, jos sä hyväksyt sen faktan, et kaikki ei aina mee putkeen. Otetaan esimerkiks vaikka klassiset sydänsurut. Kukaan tuskin selviää ees täysikäseks ilman murtunutta sydäntä tai tuskan siivittämiä kyyneleitä. Toisen ihmisen hylkäämiseks tuleminen on ihan käsittämättömän kamalaa ja kipeetä, ja välillä tuntuu, et ehjäks tuleminen on täys mahottomuus, ja uus onnellinen elämä ilman toista silkkaa urbaanilegendaa. Myönnän ja tiiän, että tää on ihan hirveetä, enkä väitä tietäväni keinoo sen välttämiseks tai parantamiseks. Kivusta toipumisen eka askel on kuitenki asian hyväksyminen. Kun sä tiedostat omat tuntees ja uskallat sanoo, et kaikki ei oo okei, oot jo askeleen lähempänä ehjää sydäntä. Tää on jälkiviisautta, jota useimmat meistä harjottaa vasta sitten, ku vahinko on jo tapahtunu. Ihan hyvä juttu, mut there's also a thing called prevention. Ennaltaehkäsy.
     En sano, et elämää pitäis kattoo negatiivisella asenteella tai oottaa pahinta, mut mun mielestä on vaan hyvä varautua ja olla valmis siihen, et joku menee pielee. Sen ei tarvi tai (todellakaan) pidä olla asia, joka ahistaa ja joka on koko ajan mielessä, mut pieni ajatuksen uhraus sille ees jossaan vaiheessa elämää helpottaa kriisejä ja suuria muutoksia huomattavasti. Niiku jo aikasemmin sanottu, hyväksyntä pelaa isoo roolia siinä, et yksilö voi selvitä omaa hyvinvointia uhkaavista ja murtavista tilanteista. Koska elämässä tulee eteen väistämättä asioita, jotka satuttaa ja on haitaks, mun mielestä ei oo mitään väärää siinä, et hyväksyy ne jo ennenku ne iskee.
   Jos sä haluat elää täysillä ja kasvaa ihmisenä, sun täytyy varautua niihin ylä- ja alamäkiin. Sun sydän murtuu, ihmisiä tulee tavalla tai toisella poistumaan sun elämästä, välillä kaikki menee pieleen. Entä sitten? So what. Niin sen pitääki mennä. Nää on kaikki tosi isoja asioita ja ne kuuluu kokee suurilla tunteilla, niitten kuuluu sattua ja ehkä muuttaa sua isossakin mittakaavassa. Given the fact et nää kaikki on ihan perseestä, voit sä myös hyötyä niistä. Hyväksymällä sen, et sun eteen tulee tulemaan näitä tilanteita, sä varmistat, et niin tapahtuessa sä et muserru. Kun sä oot valmiiks hyväksyny sen, et kaikki loppuu aikanaan tai aina ei suju, voit sä tilanteen tullessa kohdalle sanoo, et tiesit sen päivän koittavan. Tää ei oo pahanilman manaamista, vaan johtaa siihen, et sä voit suoraan negatiivisen itsesäälin, maailman kiroomisen ja defenssien rakentamisen sijaan keskittyä työstämään itteäs yli siitä tilanteesta.

    "Just accept the fact that there are things in your life that won't go the way you wanted to.
Accept the fact that there are people who will turn their backs on you
when you need them the most. Accept the fact that happiness doesn't come
from the things/people around you, but within you. Accept the fact that 
behind every heartache, there is a lesson. Acceptance is the key."

Mun mielestä elämä on loistavaa. Rakastan sitä, et me voidaan pienen hetken ajan olla maailman onnellisimpia, surullisimpia ja hämmentyneimpiä olentoja mitä maa päällään kantaa. Musta on ihan uskomattoman kaunista nähdä ihmisten kasvavan ja voimistuvan vastoinkäymisiensä myötä. Kärsimys ei oo kaunista, mut lopputulos voi olla. Joten anna ittes velloa surussa, kellua pilvilinnoissa tai uppoutua syvimpiin mahollisiin tunteisiin. Älä ikinä kiellä itteäs tuntemasta, mut älä myöskään anna sen ottaa valtaa sun koko elämästä. Arvet haalistuu, hymyt kirkastuu ja maailma aukenee. Hyväksymällä  ja ottamalla vastaan sen, mitä elämä sulle antaa, voi olla kauaskantosia ja ihan mielettömiä seurauksia. Älä pelkää elää ja rakastaa; vaikka siihen kuuluiskin kipu. Ehkä joskus menee pieleen, ehkä ei. Loppujen lopuks susta kasvaa ihminen, joka on kaunis, viisas, valmiina kaikkeen. Eikä tota ihmistä kaada enää mikään. Mä oon aika innoissani tosta ihmisestä, entä sä?