keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Why I'm a feminist

Mua ärsyttää ihmisten ennakkoluulot feminismiä kohtaan. Mua ärsyttää se, kuinka hyvää tarkottava ihmisoikeusliike muuttuu tietämättömyyden johdosta joksku ihan muuksi. Ymmärrän ja hyväksyn sen, et aina tulee olemaan ihmisiä jotka on mun kanssa eri mieltä ja pyörittelee silmiään, mutta mun osalta mä voin selventää asioita. Tässä on siis mun kahdeksan syytä sille, miks mä olen feministi.

Mä olen feministi, koska...

1. mä uskon tasa-arvoon
Feminismi on virallisesta määritelmältään sukupuolten poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvo. Feminismi on ensisijaisesti naisasialiike, mut se ei oo synonyymi miesvihalle. Tehään termistö ihan näin heti alkuun selväks, ettei kelleen jää epäselvyyksiä. Misogony= naisviha, valta miehille. Misandry= miesviha, valta naisille. Feminismi= tasa-arvo kaikille ihmisille. Feminismi on rauhanomanen liike, eikä sen tarkotuksena oo alistaa tai syyttää ketään. Mä uskon, että sukupuolet on tasa-arvosia ja ihan yhtä lailla kykeneviä olentoja. Stereotyyppiset erot sukupuolten välillä, kuten vaikkapa naisten suurempi hoivavietti, empaattisuuskyky ja tunteellinen epävakaus sekä miesten tunteettomuus ja naisia korkeampi rationaalisuus on yhteiskunnan sukupuoliroolien tuotetta ja ympäristön ja kasvatuksen tulosta. Totta kai miesten ja naisten välillä on biologisia ja luonnollisia eroja, mut suurin osa näistä eroista saadaan aikaan tietosesti ja tiedostomatta kulttuurin ja stereotypioiden kautta.
2. feminismi rikkoo sukupuolirooleja
Toisin kuin usein kuvitellaan, feminismi ajaa myös miesten hyvinvointia ja oikeuksia. Sukupuoliroolien rikkominen on loistava esimerkki siitä, kuinka yhteiskunnallista tietoutta ja naisten oikeuksia kasvattamalla myös miehet voi vapautua ahtaista ja haitallisista lokeroistaan ja sukupuolirooleistaan. Otetaan esimerkiks vaikkapa naisten kokema parisuhdeväkivalta. Miesten kokema paine siitä, että tunteista puhuminen on heikkouden merkki johtaa usein padottuun ahdistukseen ja kasvavaan agressioon, joka purkautuu väkivaltana parisuhteessa. Kun me hylätään vanhat ajatusmallit siitä, kuinka miehet ei itke ja kuinka miehet ei näytä negatiivisia tunteita (rakentavalla tavalla, esim. puhumalla), omista tunteista puhuminen ei oo enää noloa tai hävettävää. Kun ahistus ja suru pääsee purkautumaan terveellä tavalla, se ei enää patoudu ja räjähdä haitallisin seurauksin parisuhteen toisen osapuolen kustannuksella. Naisten ei enää tarvi kärsiä väkivaltaisessa ja vaarallisessa parisuhteessa, eikä miesten tarvi osoittaa epätervettä ja epäinhimillistä tunteettomuutta. Tadaa.
Feminismin avulla myös voimaannutetaan naisia pois uskomuksista, joiden mukaan tietyt piirteet, käyttäytymistavat tai ammatit olisivat miehisiä tai naisilta poissuljettuja. Ellei kyseessä oo penismallin ura, naiset pystyy aika lailla samoihin duuneihin ku miehetkin.
3. raiskaukset, seksuaaliväkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat kasvavia ja arkipäiväisiä ongelmia 
Raiskaukset on kautta aikojen ollu tapa alistaa naisia ja tehostaa vaikkapa sodankäyntiä. Naisten vartalot on pelinappuloita, joita voidaan käyttää omien himojen ja vääristyneiden fantasioiden toteuttamiseen. Vuosittaiset raiskaukset on tilastotasolla kasvussa, merkiten sitä, että joko raiskauksien uhreja on entistä enemmän, tai yhä useampi raiskaustapaus tulee virkavallan tietouteen. Oli miten oli, yksikin raiskaus on liikaa.  Seksuaalinen alakynnessä oleminen on arkipäivää lähes jokaiselle naiselle maasta tai rodusta riippumatta. Uskallan väittää, että suurin osa maailman naisista kokee seksuaalista väkivaltaa/häirintää elämänsä aikana, ja tilastotiedot onkin mun puolella. Yli 90% prosenttia kenialaisista naisista tulee kokemaan elämänsä aikana seksuaalista väkivaltaa tai ahdistelua. Yks neljästä amerikkalaisnaisesta joutuu raiskauksen uhriks.
Catcalling eli kaduilla huutelu on varsinkin jenkeissä kasvava ilmiö, ja ite sen uhriks joutuneena voin sanoa, että se todellakin on ongelma. Kaduilla huutelu ja lähijunassa hiplailu nähdään harmittomana leikkinä, joka naisen tulis ottaa kohteliaisuutena. Antakaa, et mä sanon yhden jutun. Seksuaalinen häirintä ei ole ikinä kohteliaisuus. Siitä ei tule olla kiitollinen, siitä on lupa suuttua. Jossain mennään pahasti pieleen, kun ainoa tapa, jolla naista koetaan voida lähestyä ja kehua on tämän oma henkilökohtaisen tilan ja vartalon koskemattomuuden loukkaaminen.
Päivittäinen seksuaalinen häirintä ohitetaan usein olankohautuksella, ja mulle on itseasiassa kerran jopa naisen toimesta sanottu, että "sitä nyt vaan tapahtuu ja siihen on totuttava". Joopa joo.
Iso ongelma naisille on työelämässä kohdattava häirintä, josta usein ei uskalleta oman työpaikan menettämisen pelossa raportoida kellekään. Asiasta raportoiminen asettaa naisen vasikan asemaan ja altistaa työpaikkakiusaamiselle ja työtilaisuuksien edestä lipumiselle. Muistakaapa kaikki tytöt siellä, jos joku kutsumatta ottaa asiakseen hiplata sun persettä ihan missä vaan, sulla on lupa huutaa. Sulla on lupa huutaa niin, että se kuuluu Kiinaan saakka.
Seksuaalinen häirintä saatetaan nähdä harmittomana asiana joka kuuluu perusnaisen elämään, mut raiskauksiakin vähätellään yllättävän paljon. Me kasvetaan yhteiskunnassa, jossa meille opetetaan "älä tule raiskatuksi", sen sijaan että sanottaisiin "älä raiskaa". Uhrin syyllistäminen on iso osa nykypäivän raiskauskulttuuria, ja saattaa livetä huomaamatta jokaisen huulilta. Raiskaustapauksista vain n. 32% tulee poliisin tietouteen, ja ne uhrit jotka uskaltautuu kertomaan jollekin, saa osakseen kovaa arvostelua ja tuomitsemista. "Mitä sulla oli päällä?", "olitko sä humalassa?", "olitko sä aikasemmin flirttailu raiskaajallesi?" on kysymyksiä, joihin viaton uhri surullisen usein törmää. Usein nää on myös tuomiota saadessa lieventäviä asianhaaroja.  Raiskaus ei ikinä oo uhrin vika, eikä tällaset turhanpäiväset kysymykset kuulu raiskauskeskusteluun. Plus, kukaan ei ikinä kysy näitä kysymyksiä miesuhreilta, miks naisuhrit olis yhtään sen poikkeavampia?
Suomessa kuulee hyvin harvoin raiskaustarinoita, mutta silti joka viides nainen joutuu seksuaaliväkivallan uhriksi elämänsä aikana. Tää tarkottaa sitä, et jos me otetaan 150 tyttöä sun koulusta, 30 niistä on kokenut tai tulee kokemaan seksuaaliväkivaltaa jossain vaiheessa elämäänsä. Aika surullista, eikö? Mulle mun oman kehon koskemattomuus on aina ollut itsestäänselvyys, mut monelle muulle ilmeisesti ei.
Usein raiskauksista puhuttaessa otetaan vastaan tuohuneita kommentteja siitä, kuinka miehiäkin raiskataan, ja kuinka miehet pitää sisällyttää keskusteluun. Se on ihan totta, ja on tosi surullista, kuinka miesuhrien asemaa vähätellään ja kuinka heitä ei oteta tosissaan. Suurin osa raiskauksista tapahtuu naisille, mut miehiä ei silti saa jättää keskustelusta ulkopuolelle. Suomalaisista miehistä 24% on kokenut seksuaalista häirintää. Jälleen kerran tätä asiaa puidessa me törmätään haitallisiin sukupuolirooleihin. Naisten ollessa siveellisiä neitsyt Marioita, miehet nähdään olentoina, joilla on vapaus ilmaista seksuaalisuuttaan vapaasti. Tää johtaa vaaralliseen harhaluuloon siitä, että miehet olis aina valmiita ja halukkaita seksiin. Uhreja ei oteta tosissaan ja heille nauretaan, sillä "ei miestä voi raiskata", "olisit ilonen ku kerranki sait", "tosimiehet tykkää tästä". Miesten on sosiaalisen paineen ja häpeen vuoksi vaikeempi kertoa tapahtuneesta kenellekkään. Feminismi taistelee jokasen yksilön oman koskemattomuuden puolesta ja tää sisällyttää kaikki sukupuolet.
4. nainen ei ole pomo, vaan pomottava
Meijän sukupolvelle ajatus siitä, että vaan mies voi olla johtotehtävissä on onneks jo historiaa. Meidänki ajatusmaailmaan on kumminki iskostunu sosiaalisia ajatusmalleja siitä, mikä on sopivaa käytöstä miehelle ja mikä naiselle. Ryhmätöissä, projekteissa tai tilaisuuksissa ohjia ottavaa tai neuvoja antavaa naista ei nähdä tiukkana pomona, vaan kontrollifriikkinä ämmänä, jonka kannattais rentoutua. Siinä, missä tiukka miespomo saa arvostusta alaisiltaan, saa nainen silmien pyörittelyä ja suputtelua siitä, kuinka sillä on nyt varmaan kolmetoista sitruunaa ja lastillinen hiekkaa siellä, minne aurinko ei paista. Mua on pelottanu aikasemmin sanoa kunnolla mielipiteeni kouluprojekteissa ja ryhmätöissä, koska mua on inhottanu ajatus siitä, että mua katottais nenä rutussa ja arvostellen. "Mitä se tuokin tuossa pomottaa?". Pojille ei kuitenkaan ikinä sanota näin. Jos sulla on tietoa ja taitoa jollain alalla, älä ikinä peittele osaamistas, äläkä varsinkaan anna kenenkään sanoa suo pomottavaks.
5. sanaa "feministi" käytetään loukkauksena
No, tää nyt on lähinnä vaan huvittavaa. Kannatan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vitsi ku mä oon kamala ja ärsyttävä ihminen.
Jossain vaiheessa on tapahtunu jotai tosi outoo; feminismistä on tullu ruma sana ja asia, jota tulis hävetä. "Feministi" tuo monille mieleen lyhythiuksisen, epäviehättävän miestenvihaajan huutamassa milloin mistäkin. Niillä ihmisillä, jotka käyttää tätä haukkumasanana, on selvästi väärä käsitys feminismistä ja se on mun mielestä aika säälittävää. Me eletään kumminki vuotta 2015, ja musta tollaset idioottimaiset ennakkoluulot ois jo aika jättää taakse.
6. tyttöys on loukkaus
"Sä heität ku tyttö", "toi pillittää ku pikkulikka", "don't be such a pussy". Tyttöys yhistetään heikkouteen, ylitunteellisuuteen ja epäonnistumiseen. Tytöt saa nuoresta iästä asti käsityksen, et tyttöys on asia jota tulee hävetä ja josta tulee olla pahoillaan. Haitalliset ja ilkeet kommentit iskostuu tyttöjen mieleen ja muuttaa maailmankuvaa sekä kokemusta omasta pystyvyydestä. Tytöille opetetaan alusta asti, että olemalla tyttöjä he ovat hävinneet jo valmiiks. Tää on väärin ja erittäin vahingollista.
Kuten jo aikasemmin sanoin, lähes kaikki sukupuoliroolit ja esteet, jotka muka erottaa tyttöjä ja poikia, on kulttuurin ja yhteiskunnan tuottetta. Meijän on korkee aika alkaa arvostamaan ja kannustamaan tyttöjä samoihin suorituksiin poikien kanssa, sillä tytöt pystyy siihen yhtä lailla.
Totta kai mä heitän kun tyttö, mähän olen tyttö! Ja mä heitän helvetin hyvin.
Myös pojat saa osansa tästä leikistä. Naiseus ja tyttöys yhistetään negatiivisiin asioihin, ja sitä on helppo käyttää aseena ja lannistusmekanismina. Pojalle on noloa tulla kutustuks tytöks. Miksi? Mikä naissukupuolessa on niin käsittämättömän nolo ja inhottavaa, että heihin rinnastuminen on kauhea loukkaus? Tytöt on vahvoja ja upeita ihmisiä siinä missä pojatkin, ja tällänen syrjintä kuuluu kivikaudelle. Mä en halua et ykskään tyttö kuvittelee ettei voi tehdä jotakin vaan sen takia, että on tyttö. Mä en halua, et ykskään poika joutuu naurunalaseks koska joku kutsu sitä tytöks. Tyttöys ei ole huono tai nolo asia, itseasiassa tää on aika loistavaa.


  
7. kaksinaismoralismi jakaa sukupuolet epätasa-arvoisiin ja leimaaviin ryhmiin
Kaksinaismoralismi on yks suurimmista epätasa-arvoo aiheuttavista tekijöistä. Me luodaan jatkuvasti ristiriitoja miesten ja naisten välille, jotka johtaa syrjintään ja haukkumiseen. Varsinki seksi on iso tabu sukupuolten välisiä asioita tarkastellessa. Paljon seksiä harrastava mies on kuningas ja hyvä äijä, nainen taas itsekunnioituksen menettänyt huora. On olemassa sanonta "Hyvä avain käy jokaiseen lukkoon. Lukko, johon jokainen avain käy, on huono lukko". Tää on ehkä ällöttävin ja huoraleimaavin asia, jonka oon ikinä kuullu. Onko tähän uskovat ihmiset tietosia siitä, että naiset on AIVAN samalla tavalla seksuaalisia olentoja kuin miehet? Miks seksistä nauttiva nainen on helppo lutka, jonka täytyis ryhdistäytyä? Sitä paitsi, jos naisten oletetaan pitävän haaransa kiinni, kenen kanssa ne miehet sitte oikein seksiä harrastaa? Aivan.
Voitaisko me viimeinki tällä vuosituhannella jättäää pois tuomitsevat ajatusmallit ja antaa jokaselle oikeus nauttia elämämästään omalla tavallaan?
8. naisilta on evätty oikeus ilmaista itseään vapaasti
Kaikki, mitä naiset tekee on seksualisoitu. Viha, älykkyys, tyhmyys, intohimo, kiltteys ja ilkeys. Jokanen meidän liike on valmiiks ajateltu ja jalostettu. Naisilta puuttuu oikeus määrittee itte ittensä.
Mulle feminismi on aina edustanu naisen oikeutta valita. Valita vapaasti se, millasen elämän hän itselleen haluaa. Naiset tuomitaan kaikesta, me ollaan aina liian tyrkkyjä, tekopyhiä, tiukkoja, helppoja, tätä listaa voi jokanen itse jatkaa. Ei riitä, et yhteiskunta ympärillä tuomitsee meidät jo valmiiks, naiset syyllistyy toistensa tuomitsemiseen ihan yhtä lailla.
On harmillisen yleinen ajatusmalli, et naiset laittautuu miehiä varten. Et kaikki mitä me tehdään, on vastakkaisen sukupuolen miellyttämistä varten. Tää on vahingollinen ja pelottavakin ennakkoluulo, joka aiheuttaa aika ajoin inhottavia konfliketeja. Valinnanvapaus on musta semijees, ja sen takia kannatankin naisen oikeutta päättää itte, ketä miellyttää vai miellyttääkö ketään. Koska feminismi edustaa naisen omaa valinnanvapautta, kaikki valta hänen omaa elämää koskien on omissa käsissä.
Pukeutuminen ja meikkaaminen tuottaa iloa isolle osalle naisista, ja ylläri, he tekee sitä ihan itseään varten. Harva herää aamulla ajatellen, että "laitetaampas tänään Naked-paletti laulamaan kun tuo Pekka niin mun smokey-eye lookista tykkäää". Ehei. Monelle meikki ja kauniit vaatteet tuo itsevarmuutta ja hyvää fiilistä, ja se tulee heille sallia.
Siinä missä yks harrastaa laittautumista omaks ilokseen, tekee toinen sen treffikutsujen ja ihailevien katseiden perässä. Ja tää on ihan yhtä lailla oikein. Feminismissä on mun mielestä upeeta se, kuinka se antaa jokaselle naiselle oikeuden toteuttaa itteään omalla tavallaan. Ei oo väärää tapaa olla nainen, ja meidän tulee tuhota ennakkoluulot siitä, että naiset toimii vaan sosiaalisesta paineesta ja halusta miellyttää muita.

Multa olis löytyny vielä tusinoittan muitakin syitä, mut tää postaus alkaa olla siinä mitoissa et on aika lopettaa. Mä toivon, että tää postaus avais edes jonkun silmät uudella tasolla ja korjais vääriä ennakkoluuloja feminismistä. Mä oon ylpee vakaumuksestani ja seison vahvasti sen takana.
Jos jollaan löytyy vielä negatiivisia tunteita feminismiä kohtaan tän romaanin jälkeen, niin ongelma on luultavasti jossain ihan muualla kuin feminismissä. Pyritään levittämään hyvää fiilistä ja tasa-arvoa ympärillemme, siitä hyötyy kaikki.
Jos susta jokin asia on pielessä ja sä koet, että sun oma sukupuoli, etninen ryhmä tai ihan mikä vaa kokee syrjintää, älä vaan istu hiljaa ja valita. Tee asialla jotain. Ykskään asia tässä maailmassa ei tuu muuttumaan jos kukaan ei ota tehtäväkseen muuttaa sitä. 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Why rape is never funny

Ihmisillä on tapana vitsailla. Vitsailu on hauskaa, selviytymismekanismi ja luonnollinen kommunikaatiotapa. On kuitenkin olemassa asioita, joista ei vitsailla. Raiskaus ja muu seksuaaliväkivalta ovat yks näistä asioista. Raiskausvitsejä kuulee kumminkin yllättävän usein, eikä niihin näytetä puuttuvan. Näihin vitseihin puuttuessani multa kysytään, että miks mä oon tällänen ilonpilaaja, miks mä oon näin tiukkapipo? Nyt on mun vuoro esittää sulle kysymys. Mikä raiskauksissa ON hauskaa?

Me eletään aikakaudella, jolla mikään ei oo pyhää. Kaikesta voi heittää vitsiä ja kaikesta voi puuttua ihan miten haluaa. Tai sit ei kumminkaan. Vakavista ja kauheista asioista vitsaileminen kertoo aika paljon kertojastaan, tän kokemuksista ja arvomaailmasta. Yhistän tälläsen vitsailun kypsymättömyyteen ja tietämättömyyteen, mut en kuitenkaan enään mun ikäluokkaan tai sitä vanhempiin. Kyllä mäkin voin myöntää, että yläasteella on tultu naureskeltua kaikenmaailman vauvavitseille, mut raiskaus mua ei kyllä ole ikinä naurattanut.  Huumori kehittyy ja kukkii iän myötä, ja jo murrosiän läpikäyneiltä odotan sen verran kypsynyttä ajattelua, että osataan valita asiat, joista voi vitsailla. Tällä tarkotan nyt sitä, että nuorena ja kokemattomana totta kai tulee vitsailtua asioista jotka on kiistanalasia. En sano, että tietyistä asioista saa vitsailla ja toisista ei, vaan kuinka nimenomaan aikuistuessaan ja kypsyessään sen oppii automaattisesti. Yritän tällä vaan tuoda esille esimerkkiä siitä, kuinka jossain vaiheessa voi herätä huomaamaan juttujensa epäsopivuuden ja toivottavasti muuttamaan tapojaan. En haluu asettaa ristiriitoja tai syyllistää, just saying.
On helppo heittää juttua asioista jotka ei koske tai vaikuta meihin, mut musta on järkyttävää, kuinka raiskausläppää kuulee jopa tyttöjen suusta.
Sana "raiskaus" on erotettu alkuperäsestä merkityksestää, ja käytetään nykyään monessa asiayhteydessä. Baari-illasta selvinny nuori nainen saattaa peilliin vilkaistessaan todeta näyttävänsä ihan raiskatulta lehmältä, ja videopeliä hakkaava poikaporukka uhoaa raiskaavansa vastustajansa. Näin negatiivisutta ja kauhua edustava sana jalostetaan uudestaan merkkaamaan jotain hauskaa ja jotain, jolle saa nauraa. Tässä me mennään vikaan.
 Mä toivoisin, että ihmiset ymmärtäis seksuaaliväkivallan vakavuuden. Sen, kuinka totaalisesti se tuhoaa ja repii rikki uhrinsa. Oman fyysisen koskemattomuutensa menettämisessä ja sekä kehollisen että henkisen terveyden halventamisessa ei oo mitään hauskaa. Raiskaus aiheuttaa kipua jokasella mahollisella osa-alueella. Mua ei naurata, kun mun ystävä kertoo, kuinka joku on väkivalloin repiny siltä vaatteet pois. Mua ei naurata se, että 90% kongolaisista naisista on kokenu seksuaalista väkivaltaa. Mua ei naurata se, että raiskauksen uhri herää vielä pitkän ajan jälkeen tapahtuneesta öisin huutaman ja itkemään, koska painajaiset ja paniikkikohtaukset ei jätä rauhaan. Mua. Ei. Naurata.

Usein huomauttaessani raiskauksvitseistä saan vastaukseks "ihan sama, ei ketään teistä oo raiskattu". Tässä vaiheessa tekee mieli huutaa. Let me get this straight. Raiskauksen uhri harvoin kertoo kovinkaan monella (usein ei yhdellekään) ihmiselle tapahtuneesta. Näin ollen sä et ikinä voi tietää etkä olettaa, onko joku sun kaveriporukasta kokenu seksuaaliväkivaltaa. Kuvittele miltä tuntuu, kun sua jatkuvasti muistutetaan sun elämän kamalimmasta kokemuksesta. Kuvittele, että ihmiset nauraa sille. Ihan vinkkinä, joka kerta kun sä vitsailet raiskauksesta, ainakin yks ihminen sun ympäillä päättää, et suhun ei voi luottaa.
Raiskausvitsit viestittää uhreille ja muille ihmisille, että vika on uhrissa. Sen sijaan, että meille opetettaisiin "älä raiskaa", meille opetetaan "älä tule raiskatuks". Vitsit raiskauksista, uhrin vaatetuksesta tai juomisesta jatkaa tätä haitallista kierrettä. Jos jollekin ei vielä ollut selvää, raiskaus ei ikinä oo uhrin vika. Ei ikinä. Näistä asioista vitsailemalla myös ihmiset sun ympärillä huomaa, et sä et ymmärrä. Et sulle ei voi puhua eikä avautua. En usko, et kukaan haluaa ajattelemattomilla vitseillään ajaa ketään pois.
Raiskaushuumori viestittää, että raiskaukset on ihan okei. Mieti hetki seuraavaa. Kertoessas raiskausvitsin sun ympärillä on kolmenlaisia ihmisiä, Uhreja, raiskaajia, ja peruspirkkoja- ja penttejä jotka ei ole kumpaakaan. Peruspirkko- tai pentti tän vitsin kuullessaan yleensä vaan hymähtää, ehkä naurahtaa tai suutahtaa. Asiahan ei häntä liikuta eikä koske. Uhri taas joutuu heti varpailleen. Joka ikinen hetki ja sekunti joka on koitettu unohtaa, vyöryy takaisin. Ahdistus tai kokemus omasta syyllisyydestä kasvaa. Sitten on raiskaja. Harva meistä tuntee raiskaajia, onneks. Sellanen saattaa silti olla joskus ympärillä, vaikka viereinen nainen tai mies bussipysäkillä, joka sattuu kuulemaan tän. Tää ihminen vitsin ja siitä seuraavan hilpeän reaktion kuullessaa tajuaa, että hei, täähän on hauskaa, raiskaus on okei, muutkin nauraa sille. Nyt voin toteuttaa omat sairaat haluni, jes.
Tää esimerkki on kärjistetty, mut ymmärrätte pointtini. Vitsit syyllistää uhria ja asettaa raiskaajan hauskan hemmon jalustalle. Jos rikollisista ja kammottavista asioista vitsailla ja ne nähdään positiivisina ja kiihottavina, me ainoastaan viestitetään pahoille ihmisille, että niiden teot on okein.

Yhden raiskausvitsi on toisen todellisuus. Älä oo se ihminen, joka tuo kaikki huonot muistot ja paniikin pintaan. Maailmassa on miljoonittain hauskempia asioita vitsailtavaks.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Ikävästä ikävästä

"I've always loved the thought of me never needing anyone.
I wanted to be strong, to stand alone. But as the night creeps on me
and the darkness covers everything
I'm becoming more and more aware
of the ugly voice inside me that screams your name"


 Oon pitkään ihastellu ideaa siitä, ettei ihminen tarvi toista ollakseen onnellinen. Ettei vieressä tarvi olla aamulla ketään, ettei kukaan vedä sua kädestä pois ku tekis mieli juosta päättömänä eteenpäin. Mulle yksinolo ei ollu yksinäisyyttä. Mielsin vahvaks ihmiset, jotka pysty elämään onnellisena yksinään, omana seuranaan. Mut asia on niin, että jokanen ihminen elää läpi pimeiden öiden, ja öiset hirviöt ei oo kauniita.
Yksin kulkeminen ei oo pelottavaa. Mut tässä on se juju: on vaikee valaista polkua itelleen, kun joku toinen on valaissu sen sulle sun puolesta liian pitkään. Me ei pelätä yksinäisyyttä, me pelätään pimeetä ja tuntematonta. Pohjan alta katoamista.
Sitä haluais pärjätä yksin, sitä haluais olla vahva. Ihminen on vahva kuitenkin vaan tiettyyn pisteeseen asti. Mulle toisen ihmisen tarvitseminen ja tukalassa ikävässä vellominen on aina merkinny heikoutta. Omalla kohalla siis. Se on heikkoutta sen takia, koska sitä ei voi paeta. Omia tunteitaan ei voi juosta karkuun ja se tekee toisen ikävöimisestä sietämätöntä. Ei oo taikanappulaa joka poistais kaiken kivun. Moni ihminen sanoo pelkäävänsä sitoutumista ja rakkautta, mut todellisuudessa ne pelkää kaiken menevän pieleen ja päätyvänsä taas yksin.  Yksilö ei välttele rakkautta ja kuulumisen tunnetta, se välttelee kipua ja ikävää.
Ikävä ja yksinäisyys kulkee käsi kädessä. Ikävää ei voi hiljentää eikä sen tuskaa vähentää. Kipu turruttaa ja tekee ihmisestä toimettoman ja kyvyttömän. Surullinen totuus on, et välillä ei voi muuta tehdä kun tuijottaa seinää. Kun mikään ei helpota, on vaivattominta vaan antautua. Yksinäisyys on huono nimitys, sillä se ei kuvaa koko totuutta. Yksin jäänyt ihminen ei todellisuudessa tuu olemaan ikinä rauhassa muistoiltaan eikä tunteiltaan, ne ei poistu. On helppo uskotella itelleen, että kaikki on jätetty taakse, kaikki on kuopattu. Silti kello 2 aamuyöllä sä voit silti tuntee missä kohtaa sun solisluuta Hänen sormensa juoksenteli. 

Ikävä on myös helppo sekottaa kaipuuseen. Aika kultaa muistot useammin ku me luullaan, ja samalla me sekotetaan tunteet toisiinsa ja tulkitaan omiamme väärin. Joskus sä kaipaat muistoja, et ihmistä niissä.
Jos on aina pelännyt menetystä ja kipua, sen viimein kohdatessaan käsittää usein väärin. Meidät on opetettu romantisoimaan jokaista ihmissuhdetta ja haavaa joka me matkan varrella saadaan, joten on helppo myös vetää omat tunteet överiksi. Ku kauan pelätty sydänsuru iskee, siitä seuraavat tunteet paisuu helposti liian suuriin mittasuhteisiin ja sekottaa pakan kokonaan. Ehkä viikon kestäny suhde kaataa sut sängyn pohjalle kuukausiks, ehkä muutaman päivän poissaoleva siippa aiheuttaa niin pirummoista ikävää, ettei ees aamiaismurot mene alas. Totta kai tunteet on suhteellisia ja henkilökohtasia, mut me eletään myös ajassa, jossa rakkauden oletetaan saavan meidät huonovointisiksi ja surkeiksi.
Samalla, ku toinen itkee räkäsiks neljätoista nessupakettia, huomaa toinen, ettei ikävän tunne iske lainkaan. Meiltä vaaditaan suuria tunteita jatkuvalla syötöllä, entä jos niitä ei synnykkään? Turtumus on yleinen ongelma ja usein kipu ei tunnu miltään. On turhaa väännellä omia sormia tyhjin mielin ja odottaa kyynelvirtaa, kun sitä ei synny. Tunteettomuus luokitellaan defenssimekanismiksi tai vaan piittaamattomuudeks, mut ehkäpä kauan odotettu rakkaus ei ollukkaan niin spektaakkelimaista, ja nyt sen olessa poissa jäljellä on ikävän sijasta pettymys. Usko mua, tää ei oo outoo eikä väärin. 
Toiselle tunteettomuus on iso ja stressaava taakka, toiselle raastava ikävä aiheuttaa jumalatonta kipua. En osaa sanoa, kumpi on pahempaa.
Toivoisin, et mulla ois viisaita sanoja siitä, kuinka oppia taas olemaan yksin ja selviytymään, mut mulla ei oo. Itsepettymys on suuri kun huomaa, ettei ookkaa niin vahva kun alunperin luuli. Että on ikävä ja että kaikki sattuu. Sitä vaan toivoo, että toisella on yhtä paha olla ja ikävä kun itelläkin. Lapsellista jalanpolkemista, mutta hei, se saattaa auttaa. 
Ikävä ei oo reilua eikä onnenlahjat mee tasan. Mut romahtaminen on yks piirre, joka tekee meistä ihmisiä ja kuolevaisia. Pahan olon romantisointi on väärin, mut kipu kasvattaa. Jossain vaiheessa sun eteen kävelee ihminen joka kattoo sua uudella tavalla. Tavalla, joka saa kaikki rikkinäiset palaset loksahtamaan uudestaan paikoilleen. Luultavasti jompikumpi tulee taas murtamaan sydämensä tässäkin tapauksessa, mut miks paeta välttämätöntä? 
Mä toivon oppivani taas vahvaks. Kun lanaa eka itse oman tiensä tasaseks ja kestäväks, on helppo antaa jonkun toisen liittyä seuraan.