maanantai 28. tammikuuta 2013

Who am I?

En oo ihan varma mistä täskii postaukses on kyse. Haluun vaa päästää tän ulos.

Oon aiemmin sanonu ihan suoraa olevani feministi. Ehkä välil liianki hyökkääväst. Nyt oon taas alkanu ajattelmaan sitä, et ku sanon tollee, mut laitetaan heti idealistiseen lokeroon. En haluu et ihmiset lokeroi mut. Oon vähä sekasin. Ihmiseltä on ehkä toisaalta luontevaa osata vaatia omia oikeuksiia, mitä mä oon ossannukki omasta mielestäni tehä. Mulle sanat feminismi ja feministi kuvaa tarkalleen sitä tasa-arvoo, mitä tää maailma tarttee. Se kuvaa mulle rohkeutta olla oma ittensä ja kykyä olla oikeudenmukanen. En vastaa käsitystä lyhythiuksisesta-poikatyttö-rekkalesbosta joka useimille sanasta feministi ehkä tuleeki mielee.

Täs ei oo kyse siitä, et pyörtäisin sitä mitä oon aikasemmin sanonu. Ehkä oon vaa sanonu sen vähä liian hyökkääväst. Seison edellee kaiken sen takana mitä oon sanonu, sataprosenttisesti. Mut on vaa välillä ehkä vähän väärinymmärretty.

Muutenki mediassa annetaan feministisyydestä välillä vähä hyökkäävä kuva. Että naiset yrittää olla miehiä parempia. Tai, kuten vähä aikaa Demi-lehdessä oli teksti: Onko sinulla vagina? Haluatko päättää mitä sillä tehdään? Hyvä, olet siis feministi!
Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Miks tasa-arvon pitäis olla kyse vaan seksuaalisuudesta ja seksistä?
Maailmassa on olemassa niitäki ihmisiä, jotka oikeesti aattelee miesten olevan parempia ku naiset, tai sitte ne ei oo ollenkaa tullu ajatelleeks koko tasa-arvo juttua. Se ei tarkota sitä, etteikö he haluis päättä siitä mitä sinne omaan haaroväliin oikeen tungetaan ja kenen luvalla.

Mua ahistaa. Onks jokanen ihminen ympäristön ja median vaikutteiden alasena? Kuinka helposti ihminen on aivopestävissä? Oon hämmentyny omasta ittestäni ja siitä mikä mun pitäis olla.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Defined by the looks

Vaikka ihmiset väittäis mitä, ulkonällä on aina väliä. Vaikka ite olisit niin sitä mieltä että vaan sisäsellä kauneudella on merkitystä, aina löytyy niit "pinnallisia" ihmisiä jotka ei usko tohon pätkän vertaa. Tietty, ulkonäön perustella ihmisestä saadaan ensivaikutelma, ja ehkä jo vähän ideaa siitä millanen tää tyyppi saattais olla. Mut ulkonäön ei pitäis määritellä ketään.

Koska nykypäivänä ulkonäköpaineet on kaikille ihan valtavat, tuntuu usein ettei koskaan riitä kelleen tai millään tavalla. Faktahan on se, et oon täs blogissa muutenki kritisoinu yhteiskunnan sairasta kauneusihannetta monen postauksen verran, joten tänää päätin yrittää tehä jotaa erilaista.

Kukaan ei haluu tulla tuomituks pelkästään sen perusteella miltä näyttää. Silti jokanen ihminen tekee pelkästään sen verholla omat päätöksensä. Ei siinä mitään väärää, jokanen tekee niin. Ei sen silti pitäis aiheuttaa sitä, et ulkonäön perusteella ei halua tutustua koko ihmiseen. Kai jokanen kokee osansa tästä.

Etten taas löpisis päivänselvää asiaa siitä miten jokaselle on annettava tilaisuus ja sitä rataa, päätin tuua tätä asiaa esille mun omien kokemuksien kautta.

Ne stalkkerit jotka tätä lukee ja mut tuntee, varmaa tietää ja muistaaki etten ollu seiskaluokalla ehkä mikään maailman kaunein näky. Vaikka vältän sanaa akne hautaan saakka se mulla kuitenki oli. "Lievä". Ehkä häpeen myöntää tätä, koska se on se puoli musta jota en haluu saattaa niin monen ihmisen tietoutee.

Yläasteelle siirtyminen ja uusien ihmisten tapaaminen tuntu ehkä kauheimmalta ikinä siihen aikaan, koska tiesin et ihmiset päättää heti mut nähtyään etteivät todellakaa halua olla tollasen rumiluksen kaveri. Onneks sain aika nopeesti ympärilleni ystäväpiirin jossa tunsin oloni turvalliseks. Turvalliseks, en kauniiks. En oo kauheen varma, mihin aikaan tulin niin itsetietoseks omasta ulkonäöstäni, mut se kuitenki tapahtu. Koska meijän koulu on niin pieni, ja harvoin siel mitää sen kummempaa tapahtuu, sain elää melko ulkonäkökommentti vapaata elämää. Silti siel oli muutamia ihmisiä jotka varmaa otti omaks vapaudekseen kommentoida sen ruman perämettästä tulevan yksilön ulkonäköä. Ja jos ne ihmiset luulee, et oon unohtanu ne kommentit ne on niin väärässä ku olla ja voi. Ja koska on muutenki vissiin sellasen bloggaajan "maineessa" joka uskaltaa avata suunsa, ei mua pelota jakaa niitä kommentteja teijänkää kanssa.

Oisko ollu seiskaluokan loppusuoraa, kevättä. Aattelin et hei, nyt ku on noin nätti ilma ni meempä ja kuvaan ittelleni uuen kuvan fb:see. Olin suht koht meikittä, mut aattelin et eipä se haittaa. Nappasin kivan kuvan ja hyvillä mielin latasin sen faceen. Koska mulla löyty niitä ihaniaki kavereita, sain siitä kuvasta kehuja. Itseluottamus nous ehkä asteen verran. Sitte siihen kuvaan ilmesty kaks kommenttia meijän koulussa olevilta kaveruksilta, pojilta. Sain kuulla olevani helvetin ruma. Voitte kuvitella et se kuva lähti äkäsempää ku nato ohjus. Otin sen aika rankast.

Kasiluokan alku. Vietettii leffailtaa kavereitten kaa. Vähä enne leffan alkuu yks niistä iltaa viettävistä pojista päättä tokasta että "Huomaa ettei Janetal oo pakkelii ku sen nenä kiiltää tänne asti" ja "Ei tarvi ees kattoo telkkarin ruutuu ku Janetan nenän kautta näkee kaiken." Jokainen siellä huoneessa varmaan kuuli sen, mut ei puuttunu tilanteeseen millään lailla. Pidättelin hiljaa itkua loppuillan.

Kasiluokan alkuu tais olla tääkin. Istuin uskonnontunnilla mun kaverin vieressä ja höpöteltii jotai. Sanoin kans jotaa mun edessä istuvalle pojalle, ja tääpä kääntyy ympäri ja tokasee "Finninaama!"
Oli niin lähellä etten purskahtanu itkuu. Ja mitä mun vieruskaveri teki? Ei mitään.

Oon päässy yli noist kommenteista, oon vahvempi nykyään. Surullisinta täs on se, et mä tuun muistamaan noi kommentit ja noi henkilöt lopun ikääni, vaikka ne tuskin edes muistaa et on koskaan noin sanonukkaan. Huomasin kans, että noi kaikki kommentoijat on ollu poikia. Whats up with that, I don't know. Toisaalt tiiän senkii et varmasti jotkuu tytöt on mun ulkonäöstä ei-niin-mairittelevaan sävyyn puhunu.

Jännä juttu on kans se, et vaikka nykyään oon miljoona kertaa itsevarmempi ja tyytyväisempi itteeni mitä oon viimesen kahen ja puolen vuoden aikana ollu, käännän silti pääni pois tms ku tietty henkilö tulee koulussa tai kadulla vastaan.

Muistan miettineeni seiskalla, että nyt kun mulla on nää finnini, mulla on jotain mitä peittää, ja mitkä peitettyäni voin olla kauniimpi. Muistan aatelleeni, et mitä tapahtuu ku oon päässy niistä eroon. Mulla ei oo enää mitään minkä peittäminen tekis musta kauniimman, olisin pelkästään ruma.
Tajuun nyt, et ehkä tavallaan piilottelinki sen ihoni takana. Koska tavallaan, ku hoidin ne pois mun piti ehkä miettiä mun identiteettiä uudestaa. Voisin ehkä olla vapaammin se kuka oon. En olis enää pelkästää se "ruma ja ällöttävä tyttö". Ehkä jollain tasolla oon kiitollineki tästä kokemuksesta. En tiiä millanen ihminen musta ois tullu jos en ois käyny kaikkee läpi. Koska tiiän ite miltä tuntuu ku ei kestä kattoa itteään peilistä tai ku tuntee ettei ikinä riitä kellekkään, voin ehkä paremmin olla tukena niille jotka näin tuntee tälläkin hetkellä.

Kaikki sanoo et tälläset kokemukset tekee vahvemmaks. Ehkä ne tavallaan tekeeki. Toisaalta en tunne tätä omalla kohallani. Jos toi kaikki tapahtuis uudestaan, inhoisin itteäni varmaan ihan samalla tavalla. Mut tän uuden itsevarmuuden myötä jonka sain, osaan jättää tollaset kommentit nykyää omaan arvoonsa. Tiiän, etten tuu koskaa olemaa mikää supermalli, mut tiiän et oon kaunis omalla tavallani. Tiiän, ettei kaikki jätkät kuolaa mun perään, mut tiiän myös, et jossaan vaiheessa joku tulee rakastamaan muaki.

maanantai 7. tammikuuta 2013

It does matter

"En oo ehkä ikinä nähny rumempaa muijaa"
"Kiusatut on itte syypäitä siihe et on kiusattuja, mitäs on sellasii"
the list goes on and on.

Haluisin vaa tietää, et mis vaihees se alko olee ok, et jossei jonku naama miellytä ni ei tarvi sanojakaa säännöstellä. Oon nyt viimeaikoin alkan kiinnittää huomioo ja olemaa kriittisempi sen suhtee mitä mun ja mun kavereitten suusta pääsee. Enhän mää oo ikinä ollukkaa sellanen et haukkuisin ketää pahasti, mut nyt oon laittan oman kieleni viel tarkemmin syynii koska kuka siitä oikeesti hyötyy jos pistän merkille et naapurin pirkko on lihonu kaksataa grammaa. No one. Mun joilleki kavereille tää tuntuu viel näin ylä-aste ja lukioaikoinakii vähän haastavampaa. Mun ymmärrryksen ulkopuolelle jää se, et suurin osa mun ikähaarukassa olevista nuorista tuntee epävarmuutta itsestää ja omasta kehostaan. Silti pitää tieten tahtoen mennä haukkumaan muitten ulkomuotoo ja luonnetta. Ei siitä hyödy kukaa joten mitä väliä sil on.

Tietty ei oo mun homma alkaa seulomaa sitä mitä muut puhuu, mut ehkä vituttavimpii vastauksii siihe, et pyydän jotkuta pitää vähä pienempää suuta ja harkitsemaa sanojaa on mm "Suomi on vapaa maa", "mulla on oikeus mielipiteeseeni" tai "mitä se sinuu kiinnostaa mitä miä puhun?" yms.
Seriosly? Ei siinä mitää, tälläset kommentit vaa kertoo aika paljo kyseisen henkilön henkisestä kehityksestä ja sen suunnasta.

Ihan oikeesti tää ihmisten töykeys menee multa yli. Mietin, miten ennen siit hyväst ystäväst tuli kovasananen ihminen joka käskee mun olemaa hiljaa koska ketää ei kiinnosta. Mietin, miten sivaltavast ne tytöt jotka oon tuntenu tarhasta asti kommentoi ja on kommentoinu mun ulkonäköö. Joko miä yritän olla joku pikkuvanha aikuista leikkivä pentu, tai sitte ihmiset ei vaa yksinkertasesti harkitse sanojaa paskan vertaa.

Hyvää koulujen alkuu kaikille !



// kuvaton postaus koska ah-aina-niin-ihana-blogger taitaa kärsiä menkoista eikä suostu niitä lataamaan.