maanantai 27. elokuuta 2012

Respect my boundaries 'cause I'm the only one who can break them

Jokasella ihmisellä on rajansa. Korkeet tai matalat. Ja jokanen ylittää joskus rajansa. Korkeelta tai matalalta. Mut millon rajojen ylittäminen on vaa jännittävää puuhaa, ja millon se muuttuu epämiellyttäväks pakottamiseks?

Rajat luo turvallisuutta, ja tuntua siitä että sä hallitset itseäs. Mut sitku asiat alkaaki luisuu siihen suuntaa, ettet sä välttämättä enää  tunnekkaa oloas niin varmaks, kuis suu pannaan? Ne on ne omat rajat jotka tuppaa tulemaa vastaan. Joskus se on hyvä juttu, joskus ei. Joskus on ihan hyvä, et sä ymmärrät lyyä jarrut pohjaa ku homma menee epämiellyttäväks, mut toisaalta mikään ei voita sitä ihanaa tunnetta ku oot ylittäy ittes ja saavuttanu jotain hienoo.

Mistä tietää et homma alkaa luisuu käsistä?
Millon sun just kannattaa lyyä ne jarrut pohjaa?
Vai millon on just se oikee hetki koota ittes ja antaa mennä niin että paukkuu.

Sä oot oman kehos ja mieles haltija. Sä oot ainoo, kenellä on oikeus vetää överiks.
Kukaan muu ei saa pakottaa sua tekemään mitä sä et halua.
Vaikka kuinka ihana ihminen ois kyseessä, vaikka kuinka ihania mahdollisuuksia se tarjoiskaan, jos et oo valmis, älä suostu. Simple as that.

Positiiven painostaminen tekee vähän parempaa jälkee. Aattele nyt vaikka, jos haluut tyyliin mennä hyppää jonku benji-hypyn, mut rohkeus ei riitä. Siin tilantees on upeeta, et on kavereita jotka vähä painostaa sua ja auttaa ymmärtämään et se naru todellaki pysyy sun nilkoissa kiinni.
Sitte on taas negatiivista painostamista, joka taas ei johda yhtään mihinkään.
Sun ei esimerkiks tarvi säädön/nykysen kumppanin yms kanssa mennä yhtään pidemmälle ku et oo valmis menemää. Jokasella on oikeus omaan koskemattomuuten, ja siihen et tuntee olevansa turvassa. Omat rajat pitää tehä selväks, et molemmat osapuolet on perillä siitä mitä saa ja mitä ei saa tehä. Jos tää tyyppi ei sitte siitäkää ymmärrä, onks koko jutulla ees mitään väliä? Okeiokei, saattaahan se olla ihan imartelevaaki ku joku tykkää susta niin paljo, mut kannattaa sit miettii onks siinä tyypissä oikeestaan ees mitään kiinnostavaa. Apua, nyt harhauduttii aiheesta. Iik.

Se, mitä mä nyt yritän sanoo on, et jos joku asia tuntuu teist niin epämiellyttävältä tai ylitsepääsemättömältä ni älkää yksinkertasest tehkö sitä. Yrittäkää erottaa ne positiiviset ja negatiiviset jutut jokasesta asiasta joka ei tunnu heti omalta. Sillee vältytään kaikki huonoilta kokemuksilta ja viiden vuoden itkuputkilta. :-)


 
 
Muistakaa, positiivinen rajojen rikkominen!:)



Aijjuu, lisään tällee viel loppumetreillä. Sun rajat ei määritä sua ihmisenä, eikä ketään muutakaan.
Jokanen rikkoo tai on rikkomatta niitä omaan tahtiinsa.

torstai 9. elokuuta 2012

Just 'cause I'm a woman doesn't mean I'm weak

Palataas pari kuukautta taaksepäin, kesän alkuu. Varsinaissuomelainen koulu. "Mikroshortsijupakka"

                        "Jos on niin paljon paljasta pintaa, että pakarat näkyvät ja kaikki on paljaana,
                          voi pojilla olla tukalat paikat" ~ Rehtori Irmeli Talja


Siis anteeks mitä? Huomaa taas vaihteeks, kuinka vanhanaikaset ajatusmallit suuressa osassa Suomee vieläki vallitsee. Nainen esitetään seksiobjektina, ja miehet halujaan hillitsemättöminä eläiminä. Seriosly? Kommentillaan rv Talja siis kehottaa tyttöjä verhoamaa ittensä, jottei pojilla tuu vaikeuksia hillitä halujaan. Ei tää oo eka kerta ku te kuulette mitää tällästä, vai? Vaikka me eletään kakstuhattalukuu, valtaosastolla väestöstä tuntuu olevan vielki vaikeuksia sen faktan kanssa, ettei naisen ainoot tehtävät ookkaa enää kokkaus, pyykinpesu, lastenhoito ja miehen tyydyttäminen. Nyt käsi sydämmellä, kuinka moni teistä myöntää joutuneensa sovinististen kommenttien (ees "läpällä" heitettyjen") kohteeks? Tai kuinka moni on joskus itte ollu tällästen kommenttien takana? No, nyt on aika heittää sata vuotta vanhat ajatus- ja käytösmallit sinne minne aurinko ei paista. Ite oon ainaki niin kyllästyny kuulemaa miespuolisilta henkilöiltä tulevia kommentteja siitä, miten nainen kuuluu keittiöö ja "tää ei oo akkojen hommaa". Luulen, et niin ootte teki.

Saattaa tuntuu, et ei yhen mielipiteellä oo näin isossa maailmassa mitään väliä, mut kyl sil kuule on. Jos kaikki ajattelis tollee, ni eihän mistää tulis ikinä mitää. Nyt on vaa aika, et te ette enää siedä niitä kommentteja, ja näytätte, et nainen pystyy kaikkeen siinä missä mieskin. Teil on oikeus tulla kohdelluiks tasavertasesti sukupuolesta riippumatta, eikä kulttuuri, uskonto tai mikää muukaa asia sais siihen vaikuttaa.

Feminismi. Suurelle osalle ihmisii tulee täst sanast mielee kalju miesvihaaja. Kuinka tomuuntunu tääki käsitys on, mut tää ei oo mun pointti. Feminismi on tasa-arvon kannatusta, joka useimmiten koskee naisten ja miesten  välisiä kuiluja, mut feminismi ajaa myös miesten, homoseksuaalien ja tummaihoisten asiaa. Noh, ei mennä siihen nyt. Mun jutun pääpointtina ois vaa saada teijät tajuamaan, että kyllä ne miehet välillä voi sen voileivän tehä iteki, tai valmistaa sen niin kulinaarisestu vaativan makaroonilaatikon.

Tuntuu taas, et tät tekstii pitäis jatkaa romaaniks asti, mut mä taijan pääpirteissäni olla asiani sanonu.
Hyvää koulujen alkuu, ja pitäkää pintanne :-)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

PS. I'm still not over you

Ikävä. Jokanen kokee tän tunteen joskus elämässään. Ikävä. Kauanks kestää ennenku siitä pääsee yli?
Ikävä. Ehket sä ees haluu päästää irti. I know I don't.  Ehkä sä ikävöit kuollutta lähimmäistäs, tai ihmistä johon kiinnyit enemmän ku kehenkään aikasemmin? Aika sama tavallaan. Yhtä raastavaa se on silti. Ei mikää voi kuvailla sanoin sitä raastavaa tuskaa ku joku jota sä rakastat, hylkää sut totaalisest ja jättää sut nuolemaan haavojas. Ehkä kaikki jäähyväiset ei oo niin tuskasia ku ne mitä mulla on ollu.

 Kaikki hokee sitä yhtä ja samaa. "Siirry eteenpäin" Hah, ku se oiski niin helppoo. Kuolleen rakkaan hyvästeleminen voi tuntua kamalalta ajatukselta, mut ootko koskaan aatellu, et vaikka sä pääsisit yli tästä ihmisestä, se ei tarkota ettet sä vieläkin rakastais sitä. Näillä sanoilla on tultu lohdutettua ainaki yhtä ystävää. Sit on taas tää toinen puoli. Mitä jos EI haluakaa päästä yli? Nyt keskityn vähän enemmän vielä niihin elossa oleviin ikävän kohteisiin. Jos vaa muistelee päivästä toiseen miten hauskaa teillä oli, miten erityiseks se henkilö sai sut tuntemaan ittes. Sitä ei välttämättä haluu unohtaa. Huomaan, et iteki luen uudestaan ja uudestaan vanhoja fb keskusteluja ja tirautan ne samat saamarin kyyneleet miettin mistä tähän päädyttiin. Vaikka tää henkilö ois loppujenlopuks kohdellu sua ku paskaa, estääkö se sua silti ikävävöimästä sitä? Ei. Ois vaan niin helppoo, jos kaikki yhteiset muistot vois poistaa ja unohtaa, ja yksinkertasesti siirtyä eteenpäin. Tässä tilanteessa ois oikeesti parasta unohtaa koko ihminen ja ymmärtää ettei sun tarvi sietää sellasta kohtelua. Jos et päästä irti, leimaannut masokistiks. No pain, no love, right? Ei oikeestaan. Ois multa äärimmäisen tekopyhä teko käskee jotakuta siirtymään eteenpäin, vaikken ite oo tekemässä omalla kohallani asioilleni yhtikäs mitään. No, sanon silti. Jättäkää tollanen kauna taakse ja siirtykää oikeesti eteenpäin. Kukaa meistä ei voi alottaa uuta lukua elämässään jos lukee uudelleen ja uudelleen pieleen menneitä vanhoja. Ehkä se ikävä ei sitte loppujenlopuks ookkaan niin huono juttu. Ehkä se vaan kasvattaa meitä ihmisinä ja opettaa päästämään irti. Ehkä ja ehkä. Must tuntuu ettei kukaan osaa vastata näihin kysymyksiin.
Jonaa päivänä, ei ehkä huomenna tai ees vuoden päästä, mut jonaa päivänä sä nostat pääs ja oot vahvempi ku koskaan ennen.
Ja sillon, sillon sä hymyilet säteilevämmin ku koskaan.