perjantai 23. marraskuuta 2012

Forever and to the eternity

Jokanen kokee jonku asteisen menetyksen jossaan vaiheessa elämäänsä. Ehkä se kirpasee vaa vähä aikaa, ehkä se kirpasee koko loppuelämän.

Kuolema on yks vittumaisimmista jutuista joita elämällä on tarjota.
Tärkeen ja rakkaan ihmisen menettäminen on kauheeeta eikä sitä toivo kellekkää. Silti sit tapahtuu kokoaika, ei me voija sille mitää. Sen vuoks pitäiski ottaa kaikki ilo irti siitä ajasta mitä meil on jälellä.

Ku joku rakkaimmista kuolee, ainaki mulla on tosi tyhjä olo. Tuntuu, ettei oo tehny tarpeeks. Tuntuu, ettei sanonu kaikkee mitä ois pitäny. Kaduttaa.
Multa on kuollu kahen vuoden sisällä kolme sukulaista. Kaks läheisempää tänä ja viime vuonna ja viime viikolla yks jonka tapasin vast vähä aikaa sitte uudestaa vauvavuosien jälkee. Nää kaikki on ollu ihan hemmetin mahtavii ihmisii ja tottavieköö mulla on ikävä. Ehkä se hellittää, ehkä ei. Toisaalt pelkään, et helpotus merkitsee unohtamist. Toisaalt ei ylitsepääseminen merkitse sitä ettei sitä ihmistä enää ikävöis tai rakastais, päinvastoin. Ku pääsee yli siitä tuskasta minkä se menetys aiheuttaa, voi keskittyä siihen mitä siinä ihmisessä rakastaa ja ikävöi.

Kuolema on ehkä vielkii tabu jota ei niin vaa nosteta keskusteluissa esille. Silti sitä ois hyvä käsitellä koska jokanen joutuu kohtaamaa sen. Puhuminen helpottais. Tosiaa en oo mitenkää hyvä esimerkki täst koska en oo oikeestaa puhunu näitte ihmisten menettämisestä ja niist tunteista kellekkää. Itken vähä aikaa ja sitte työnnän sen jonnee syvälle mistä se harvoi pääsee ulos. Tiiän ettei se oo hyvä. En vaa saa aikaseks sitä et puhuisin siit, usein musta tuntuu ettei mun tarvikkaa.

Eipä tän postauksen aiheena nyt mun sielunelämä ollukkaa. Ehkä raskas fakta on se, et kuolemaa tapahtuu kokoajan ja se ois opittava hyväksymää. Unohtamista ei kannatta hyväksyä. Ne ihmiset joita me kaivataan on kokoaika jollain tapaa läsnä vähintää meidän ajatuksissa. Surussa ja itsesäälissä vellominen ei tuo sitä ihmistä takasin, etepääin siirtyminen taas auttaa keskittymään siihe hyvää mitä siinä ihmisessä kaipaa. Ehkä parasta ois kertoo sille ihmiselle nyt kuinka paljo siitä välität.



 
 

 
 

4 kommenttia:

  1. meinasin itkee jo ton tekstin aikana mut sitte viel lanan kuva tohon loppuun, tulos : kävin kuvittelee kuinka vaikee paikka olis jos ihminen, jota en oo koskaan tavannu, mutta mulle elämää tärkeempi, Lana Del Rey, kuolis. niin siis että itken, kiitti täst. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tarkotus oliki saada sut parkumaa;-)

      Poista
  2. Pistit
    pohtimaan
    itkemään
    ja kuuntelemaan Lanaa,

    kiitos niistä.

    VastaaPoista

Laita rohkeest kommenttia tulemaa, emmiä pure :-)