maanantai 5. syyskuuta 2016

Runaways

Haluisin elää sellasen elämän, että mun ympärillä olevilla ihmisillä ois jotain mitä ikövöidä sitku en oo enää lähellä. Elämän, josta mä en voi poistua huomaamatta, jättämättä jälkiä. Haluun olla elävä muisto, maalaus, vesiväriteos joka elää ja muuttuu värikkäämmäks joka kerta ku sitä tarkastelee uudestaan. Ennen kaikkee haluun, että joku kaipais mua, niin ku mä kaipaan muita.
   Itteään on mahoton repiä irti sen hetkisestä elämästä vaikuttamatta ees johonkin, mut silti ihmisluonnolle on tyypillistä yrittää paeta ja piiloutua pois katseilta. Ku tilanne kuumenee ja vaikeutuu liikaa, on luonnollinen refleksi ottaa jalat alle ja juosta niin kauas kun katse kantaa. Pakeneminen mielletään useimmiten raukkamaiseks vastuun välttelyks ja kyvyttömyydeks kohdata oman elämänsä risteyskohtia ja ristiriitoja. Mitä jos pakenenminen ois sun elämän paras päätös?
   Mun muuttoa maailman kirjaimelliselle toiselle puolelle ei voi kutsua mikskään muuks ku paoks. Sitä se on, sitä mä oon suunnitellu vuosia. Ottavani jalat alle ja jättäväni taakse kaiken, mikä joskus on satuttanut. Mulla on outo ja kieroutunu kuvitelma siitä, kuinka lentokoneen noustessa Helsinki-Vantaalta mun keuhkot yhtäkkiä laajenee ja mä saan taas hengitettyä. Kuinka ekojen Australian auringonsäteiden lämpö ylettäis mussa paikkoihin, joihin mikää villapaita tai kuuma kaakao ei oo tullu lähellekkään. Poissa silmistä, poissa mielestä?
  
"Sometimes you need to burn bridges to stop yourself from crossing them"

Me vaikutetaan ympärillämme valtavan suureen määrään ihmisiä. Vaikka me ei ite aina tunnetakaan olevamme rakastettuja, että meistä välitetään, tai että lähellä olis joku joka välittää, jokasella yksilöllä on väistämätön vaikutus muihin ihmisiin omassa sosiaalisessa kuplassaan. Tästä kuplasta ei poistuta ilman sen puhkeamista. Elämästä ei livahdeta pois ilman, että se vaikuttaa myös muihin. Mä haluaisin, että mun poistumisen huomaa kuplan puhjettua. Että jalkojen osuttua maahan, joku huomais, että joukossa on yhdet jalanjäljet vähemmän. Yks kauneimmista asioista elämässä on se, miten sä voit vaikuttaa aina sen kulusta sen päättymiseen. Enkä puhu päättymisestä nyt itsetuhosella itsemurhasoinnulla, vaan sillä, et sulla on mahollisuus vaikuttaa siihen, miten sua ajetellaan kun sä et oo läsnä. Miten joku kuvailee sun naurua, sun huumorintajua, sitä tapaa miten sun silmät sytty ku sä puhuit jostakusta ketä sä rakastat. Kun sun läsnäolos sekä poissaolos molemmat merkitsee jotakin toiselle ihmiselle, sä tiiät olevas oikeella tiellä. Elämällä täysillä me luodaan itestämme muistoja muille samaa tahtia, kun me huomataan painavamme mieleen enemmän ja enemmän asioita ihmisistä meidän ympärillä. Elämä on jatkuvaa taiteen luomista, mieti kuinka kaunis on ajatus siitä, että sä voisit olla vaikuttavin taideteos jonku toisen mielessä? Että joku ajattelis sua näkiessään jotain poikkeuksellista, jotain pysäyttävää?
   Ongelmat saattaa ratketa niistä jauhamalla ja niitä puimalla, mut loppujen lopuks samojen vanhojen asioiden jankkaaminen muuttuu vaan uuvuttavaks ja ratkeemattomaks noidankehäks. Jos asiaa ei saada ratkaistua puhumasta päästyäänkään, minne mennään seuraavaks? Meillä on huono tapa jäädä jumiin sydänsuruihin, ongelmiin perhesuhteissa tai elämässä yleensä. Näitä asioita on tajuttoman vaikee vaan jättää lojumaan hyllylle ja antaa olla, koska joka ikinen solu meissä on niissä jollain tavalla sitoutuneena. Me ollaan enemmän emotionaalisesti sitoutuneita henkisiin taakkoihimme ku me oikeesti halutaankaan myöntää. Jos jokin asia kummittelee sulle yöstä toiseen, yks saa sut sulkemaan ittes muilta ihmisiltä, ja kolmas hengityksen salpautumaan, miks olis väärin jättää ne kaikki taakse ja paeta? Paeta jonnekin, missä saa vaan olla hetken, tuijottaa ympärille ja koota itteään. Sulla on lupa olla itsekäs ja laittaa ittes etusijalle. Ja sun pitäiski tehdä niin useemmin. Silmien sulkeminen ei yleensä oo lopullinen vaihtoehto ja ratkasu kaikkeen, mut se voi antaa sulle aikaa kerätä ajatuksias ja keskittyä siihen, mikä on oikeesti tärkeetä. Muutos pelottaa ja lähtö kauhistuttaa, mut sen oman henkisen mielikuvitusmuurin takaa voi löytyä aivan uudenlainen maailma.  Ei oo väärin lähtee. 
   Lähtiessä moni miettii jo takasintuloa. Mihin putoaa, kun palaa takaisin?  On inhimillistä pelätä tulevaa, mut sen ei pitäis antaa estää lähtöä. Ittensä repiminen irti tutusta ja turvallisesta voi olla käsittämättömän pelottavaa, mut jos me juututaan miettimään vaan omia pelkojamme, me annetaan niin monen upeen mahdollisuuden lipua ohi. Joo, sua pelottaa. Niin pitääki. Kaiken suuren kuuluuki herättää sussa tunteita, herättää se palo sun sisällä, jonka voimalla sä ponkaset ittes lähtöviivalta. Älä pidättele itteäs paikassa jossa sun ei oo hyvä olla, jos sulla on mahdollisuus kävellä pois. Jos sulla on mahdollisuus luoda itelles jotain uskomatonta, mikset sä tekis niin?
   Mä oon niin valmis lähtemään, pakenemaan, juoksemaan, miks sitä ikinä haluaa kutsua. Ehkä mä lähen matkaan vähän rikkinäisenä, ehkä mua ei oo pelottanu mikään asia ikinä näin paljoo. Ehkä mä salaa toivon, et mun lähtö on jolleki yhtä kova pala, ku mulle ois jääminen. Tutuista käsistä on tuskallista irtautua, "hyvästi" on liian iso sana ääneen sanottavaks, jotku tunteet liian suuria myönnettäväks, tuleva ikävä jo niin salpaava, et tekis mieli luovuttaa. Missä tahansa kohtaa elämää sä tällä hetkellä oot, varmista, että sä elät sitä just niin ku sä haluat. Että sä muovaat sun todellisuudesta just sellasta, ku sä haluat. Oo kiltti ja elä, oikeesti elä. Rakastu, murra sydämes, ystävysty, naura, itke ja muista, et tää kaikki on hetkellistä. Tee itestäs ihminen, jota muut voi katsoo ja huokasta ihastuksesta. Maalaa itestäs henkeäsalpaavin taulu, jonka tää maailma on nähny. Pidä kädestä, halaa, kato silmiin ja kerro välittäväs. Kerro kuinka suhun sattuu, kuinka sä et jaksa. Älä pidättele sun aaltoja vaan, koska ihmiset pelkää myrskyävää merta. Luo ympärilles värikäs ja liekehtivä elämä. Elämä, jota sulla on oikeus muokata, kumittaa, kirjoittaa uudestaan ja päättää. Saa ihmiset rakastumaan suhun vaan olemalla sinä. Kun sä päätät eläväs täysillä, tulevat surut, murheet ja onnenkyneleet, ne kaikki, ne täydentää sua, ei tee sua.
   Kokonaiseen ihmiseen on helppo rakastua, sitä on helppo kaivata. Kun mä lähden, mä haluaisin, et oisin jättäny jälkeni tänne. Haluaisin, et joku muistelis mua ja muistais, kuinka onnelliseks mä ne hetkelliseks tein. Haluaisin olla hyvä muisto, en joku jota katua. Ennen kaikkee haluisin kuulla sanat "mulla on ikävä sua".

4 kommenttia:

  1. Tää oli törkeen hyvä. Pakko heittää kirjainmerkkeihin muistutukses

    VastaaPoista
  2. Siis tää oli aivan mieletön teksti!
    Tuntuu että tästä oikeen sai voimaa, tää on semmone mitä tuun lukemaan ku tarviin muistutuksen et elämä on elämise arvosta.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi jo etukäteen siitä, ettei kysymykseni liity mitenkään tähän tekstiin. Seuraan sua twitterissä ja oon huomannu, että oot vähän sellanen "women runs the world"- tyyppinen feministi. En löytänyt sua askista tai sayatista, joten kysyn täällä. Ja ennen kun kysyn, niin sanon sen verran että olen 20-vuotias nainen, en suinkaan mies, jonka mielestä kaikki feministit on feminatseja :D Ja tämä siksi, että suhtautuisit asiaani mahdollisimman symppaavasti. Siispä kysymyksiä, joihin ei tarvitse vastata, mutta joita voisit pohtia. Ihmettelit, että miksi jätkillä menee tunteisiin, jos kysyy pituutta. No miksi naisilla menee tunteisiin, jos kysyy kuppikokoa? Onko oikeutetumpaa olla nainen, joka haluaa, että se kumppani on vähintään 185cm, kun mies joka haluaa, että kumppanilla on vähintään b-kupit? Onko oikeutetumpaa haukkua jätkää "v#tun pikkumulkuksi" kuin haukkua naista "v#tun laudaksi"? Kannatan itse myöskin feminismiä (harvapa ei), mutta sen oikeassa konkreettisessa muodossa. Käsittelen tasapuolisesti kaikkien sukupuolten kokemaa vääryyttä. Mutta olen ottanut esille myös seuraavat asiat: Naiset, jotka pakottavat miehet sukupuoliyhteyteen raiskaussyytteen uhalla, lapsen huoltajuuden saa lähes poikkeuksetta automaattisesti äiti, miehiin kohdistuvat ulkonäköpaineet sekä pinttyneet stereotypiat (ei itke, ei lepertele ei kudo sukkia). Lisäksi olen pohtinut, että miksi suomalaisessakin yhteiskunnassa mennään nuorten keskuudessa siihen suuntaan, että nainen, joka on pannut useita jätkiä on "queen b ja slay), mutta mies joka on pannut useita naisia on auttamatta fuckboy. Feminismillä on vaan niin tajuttoman huono maine ja sulla on näkyvyyttä, joten pystyisit muuttamaan sen suuntaa edes hieman valoa kohti. Antaisin sulle esimerkin kahdesta suomalaisesta naisesta, jotka kirjoittivat kirjan feminististä, mutta en saa kirveelläkään päähäni heidän saatika kirjan nimeä. Tällaista sekameteliä. Korostan vielä, että tarkoituksena ei ollut missään muodossa loukata, vaan antaa sulle näkökulmia ajatteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Iha ekaks haluun sanoo et mulla ei todellakaa oo mikää women superior agenda menossa vaan teen ainaki omasta mielestäni hyvin selväks sen, sen kannatan TASA-arvoa, enkä minkään sortin misandrya. Ilmasen mun mielipiteitä varsinki twitterissä vahvasti, mut voin sanoo, että mun feminismistä ei löydy tippaakaan aatetta, jonka mukaan naiset olis miehiä parempia. Toiseks, toi mun pituustwiitti nyt on lähinnä läppää, joka sai alkunsa siitä, ku mun kaverille (jolla lukee "pituuskriteeri" tinderbiossa) tulee tosi paljo "ootpa pinnalinen ämmä" kommentteja sen takia. Here's the deal; mun mielestä ulkonäkökriteerit on ok. Mun mielestä on ok haluta kumppanilta ulkonäöllisesti tiettyjä asioita, niin kauan kuhan asian ilmasee tyyliin "mun mielestä on viehättävää että.." eikä "ainoastaan tän ja tän tyyppiset ihmiset on viehättäviä". Eli mua ei vaivaa jos miehellä on tää sunki mainitsema "tissikriteeri", niin kauan ku asenne ei ole "kaikilla naisilla tulee olla vähintään b-kupin tissit ollakseen viehättäväiä". Ulkonäkömieltymyksistä ei voi kiistellä. Kaikki sun esille tuomat epäkohdat yhteiskunnassa on asioita, joista myös mä oon tietonen jo joista myös mä puhun ja joihin koen, et täytyy tulla muutos. Feminismi pyrkii nimenomaa purkamaan epäreiluja ja syrjiviä yhteiskunnallisia rakenteita, ja tähän ei päästä jättämällä huomiotta naisten toiminnnassa piileviä ongelmia. Se, että mä en aina esim twitterissäkään puhu aina näistä asioista, ei tarkota, etten mä tietäis niiden olemassaolosta tai aattelis että nää asiat ois hyväksyttäviä, puhun ajankohtasista asoista joita nään mun timelinella ja joihin törmään. Suosittelen sua skrollaamaan muutaman postauksen tätä blogia alaspäin ja lukemaan mun postauksen feminimistä, sieltä saat toivon mukaan lisää käsitystä siitä, millanen feministi oon.

      Poista

Laita rohkeest kommenttia tulemaa, emmiä pure :-)